Luomulaatua koko elintarvikeketjun läpi


Luomuala suuntaa huomiota maataloudesta elintarviketeollisuuteen ja haluaa turvata luomua kantavat periaatteet myös jatkojalostusprosessissa.

Luomutuotteiden valmistuksessa lisäaineiden käyttö on hyvin rajallista. Sallittujen aineiden listalta löytyy vain noin neljäkymmentä ainetta, joiden alkuperä ja tuotantotapa on rajoitettu mahdollisimman luonnollisiksi. Periaatteena on, että lisäaine on sallittu vain, jos se on teknisesti välttämätön tuotteen valmistamiseksi.

Tämän lisäksi sallittujakaan lisäaineita ei tule käyttää antamaan väärää käsitystä tuotteen luonteesta eli käytännössä muuttamaan sen ominaisuuksia, kuten makua ja väriä tai vähentämään varsinaisen raaka-aineen pitoisuutta. Tuotantomenetelmissä suositaan biologisia, mekaanisia ja fysikaalisia menetelmiä.

On selvää, että näiden periaatteiden noudattaminen on kuin veteen piirretty viiva. Unionin asetus sallii lisäksi kansallisia tulkintoja ja mahdollisuuden poikkeamiin. Ongelmallisimpia ovat vaikkapa säilöntäaineet tuoretuotteissa. Joissakin eurooppalaisissa luomusäännöissä on esimerkiksi kielletty nitriittien käyttö luomulihajalosteissa, mutta joissakin taas sallittu tuoteturvallisuusriskin takia. Monille elintarvikevalmistajille ja tuotteille ei synny luomumarkkinoita ilman mahdollisuutta käyttää tavanomaisessa jatkojalostuksessa sallittuja, mutta terveysvaikutuksiltaan kiisteltyjä aineita.

Monet luomuvalmistajat välttävät lisäaineita

Useat luomuvalmistajat ovat päätyneet jättämään kiistellyt lisäaineet pois tuotteistaan ja pitäytymään tuotteissa, joiden valmistaminen on mahdollista luomun toimintaperiaatteiden mukaan, koska tietoiset kuluttajat eivät hyväksy kaikkia sallitujakaan lisäaineita. Kuitenkin tarve näiden ja muidenkin lisäaineiden käyttöön kasvaa, kun yhä suuremmat tavanomaiset yritykset tulevat markkinoille ja tuotteet menevät yhä suurempaan ja hintatietoisempaan jakelukanavaan. Yritys, joka kiinnostuu luomun jalostamisesta, haluaa sopeuttaa myös luomutuotteet omaan olemassa olevaan jalostusprosessiinsa.

Saksalaisen luomujatkojalostajien yhdistyksen AoeL:n hallituksen jäsen Alexander Beck on tehnyt yli kaksikymmentä vuotta työtä luomujatkojalostuksen parissa tutkijana ja konsulttina. Hänen tavoitteenaan on, että luomutuotteet säilyttävät omat viljelymenetelmän tuomat laatukriteerinsä myös läpi jatkojalostusprosessin. Luomuun oleellisesti kuuluvat määreet, kuten aitous, alkuperäisyys ja luonnollisuus täytyy saada kulkemaan koko ketjussa ja kirkastaa ne kuluttajalle asti.

Beck puhuu luomusta kansalaisliikkeenä, jolla on perusta ympäristöliikkeessä sekä ihmistä ravitsevan kokonaisvaltaisen ravinnon perinteessä. Jatkojalostusprosessissa ei ole pelkästään kyse käytetyistä aineista, prosesseista ja niiden säätelystä. On kyse myös tunteista, peloista, nautinnosta, sosiaalisista suhteista ja kulttuurisista ilmiöistä. Hän kuvailee elintarvikejalostajaa “kääntäjäksi”, jonka käsissä luonnon prosessit muuttuvat kulttuurisiksi prosesseiksi.

Kehitystoiminta kansainvälisenä yhteistyönä

Euroopan unionin luomusäädöksissä on hyvin vähän jalostusprosessista ja -menetelmistä. Kun luomu menee tavanomaiseen jakelukanavaan, se saattaa menettää oman erityisluonteensa, lisäarvonsa ja maineensa asiakkaiden silmissä. Euroopan Unionin komission valmistellessa luomulainsäädännön uusimista luomuorganisaatioiden kattojärjestössä IFOAM:issa onkin rakennettu alan omaa näkemystä siitä, miten luomun säätelyä tulisi kehittää. Beck toimii IFOAM EU-groupin luomujatkojalostusasioita pohtivan työryhmän puheenjohtajana ja on myös Euroopan Unionin komission asettaman luomuasiantuntijaryhmän jäsen.

Tärkeimpinä ongelmina nähdään säännösten laahaaminen markkinoiden jälkijunassa. Luomussa sallittujen lisä- ja apuaineiden sekä tavanomaisten aineiden listalta löytyy tuotteita, jotka pystyttäisiin jo helposti tuottamaan luomuna. Mutta niin ei tehdä, koska tavanomaisetkin ovat sallittuja. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat luonnolliset aromit ja hiiva. Sallittujen aineiden listaa hallinnoi komissio, ja sen muuttaminen on kankeaa.

Sääntöihin toivotaan myös selkeämpiä tulkintoja ja keinoja rajoittaa jatkojalostusmenetelmiä, jotka eivät ole luomuperiaatteiden mukaisia. Nyt Euroopan laajuiset rajoitukset ovat ylimalkaisia, ja eri viranomaisten ja tarkkailuorganisaatioiden tulkinnat vaihtelevat. Esimerkiksi käänteisosmoosin käytöstä eri yhteyksissä on käyty keskustelua. Joissakin tapauksissa sen käyttö voisi olla perusteltua, mutta kaikkeen jalostukseen sitä ei haluta sallia.

Nanoteknologiaan suhtaudutaan varauksellisesti

Myös nanoteknologian tuloon elintarvikevalmistukseen ollaan varautumassa. Luomualalla siihen suhtaudutaan niin kuin muihinkin huipputeknologian uusiin sovellutuksiin, kuten geenimuunteluun, varovaisuusperiaatetta noudatten. Sen mukaan riskiä ei oteta, vaan halutaan tutkia teknologian turvallisuus huolella ensin, jotta mitään peruuttamatonta vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Teknologiaa ei myöskään oteta käyttöön vain teknologian vuoksi, vaan ensin kysytään, tarvitaanko sitä todella.

Luomun kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi mikro-organismien ja entsyymien käyttö, joskin tarvitaan selkeämpää määrittelyä luomuvaatimuksista esimerkiksi kasvatusalustan suhteen. Erityisesti alalla tarvitaan tutkimusta, jolla kehitetään luonnollisia ja hellävaraisia jatkojalostusprosesseja. Tavoitteena on säilyttää ja tuoda esiin tuotteiden omat, hyvät ominaisuudet sen sijaan, että elintarvikkeiden ominaisuuksia ja teolliseen prosessiin sopivuutta muokattaisiin erilaisilla lisäaineilla.

 Artikkeli julkaistu Kehittyvä Elintarvike -lehdessä huhtikuussa 2012

This entry was posted in jatkojalostus, kansainvälisyys, lisäaineet, Luomu. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *