Geenimuuntelun kirot

Nythän tavallinen kadun tallaaja on ihmetellyt silmät ymmyrkäisinä, mitä ihmettä jostain vapaakauppasopimuksesta Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välillä kohutaan; miksi sitä vastaan kansanliikkeitä perustetaan.

Erityisesti elintarviketuotanto ja -kauppa ovat kovasti tapetilla. Tähän alaan kannattaakin tutustua hieman tarkemmin tuolla rapakon takana, jos haluaa esimakua siitä, mitä Eurooppaan ollaan tuomassa.

Otetaan hyvänä esimerkkinä geenimuunnellut elintarvikkeet, joita amerikkalaiset syövät jo huomattavia määriä ja yleensä tietämättään, sillä niitä ei siellä saa merkitä pakkauksiin, toisin kuin Euroopassa, jossa merkitseminen on pakollista.

Maan kansalaisilla näyttää olevan ahkerasta kampanjoinnista huolimatta kovin vähän vaikutusvaltaa siihen, mitä päivittäin suuhunsa pistävät. Tosin tätä ei tarvitse ihmetellä, kun tutustuu U.S. Right to know -liikkeen tammikuussa ilmestyneeseen Seedy Business: What Big Food is hiding with its slick PR campaign on GMOs -raporttiin elintarvikejättien toiminnasta geenimuunneltujen tuotteiden lobbaamisessa.(Linkki raporttiin: http://usrtk.org/seedybusiness.pdf)

Raportissa luetellaan viistoista asiaa, joita suuryritykset piilottelevat ”lipevän PR-kampanjan taakse”. Raportin mukaan agrokemian ja elintarviketeollisuus ovat Yhdysvalloissa upottaneen vuodesta 2012 lähtien tähän sata miljoonaa dollaria.

Raportti syyttää geenimuuntelusta rahaa tekeviä yrityksiä häikäilemättömästä toiminnasta, jossa niiden korruptoituneet kannattajat miehittävät politiikan ja virkakoneiston merkittävät paikat. Siinä hämärämaineiset viestintäyritykset käyttävät kyseenalaisia konsteja, kuten lasten aivopesua, riippumattomien tutkijoiden mollaamista ja toimittajien painostusta. Maan terveysviranomainen myöntää markkinalupia lähinnä arvioimalla yritysten itse tuotteistaan tekemiä tutkimuksia, joiden todenperäisyys asetetaan hyvin kyseenalaiseksi.

Geenimuunneltujen elintarvikkeiden puolestapuhujat pitävät teknologiaa oivallisena ratkaisuna elintarviketuotannon suuriin haasteisiin, kuten ruoan riittävyyteen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ruoan terveellisyyden lisäämiseen. Raportissa taas ihmetellään olematonta hyötyä kuluttajalle. Esimerkiksi juuri hyväksyttyjen ensimmäisten geenimuunneltujen omenoiden ominaisuutena on hidas tummuminen, millä on merkitystä lähinnä jatkojalostukselle ja kaupalle, jotka saavat pidemmän käsittelyajan tuotteille.

Toinen “mainio” uutuus on terveellisyydellä markkinoitu geenimuunneltu peruna, josta tehdyistä ranskanperunoista tai chipseistä kuluttaja saa puolet vähemmän jokin aika sitten suuren kohun herättänyttä akryyliamidia. Sen epäillään aiheutavan syöpää, kun sitä muodostuu tietyistä hiilihydraateista sopivissa olosuhteissa ruoka-ainetta kuumennettaessa. Valistunut kuluttaja voi kysyä, saadaanko ranskalaisista ja chipseitä näin todellakin terveellisempiä. Alan teollisuus ainakin karistaa taakkaa hartioiltaan.

Suurin bisnes geenimuuntelun ympärillä tehdään yhtä rikkaruohontorjunta-ainetta kestävillä viljelykasveilla. Tätä myrkkyä pystytään siis ruiskuttamaan enemmän peltoon, kun itse viljelykasvi ei tästä kuole. Voitot tehdään torjunta-aineen myynnillä. Tuloksena on valtavia superrikkaruohoja, joihin ei mitkään myrkytkään enää tehoa sekä myrkkypitoisia elintarvikkeita ja maaperää.

Näiden samojen suuryritysten nimet yhdistetään aikaisempiin skandaaleihin kuten DDT ja Agent Orange. Raportissa myös verrataan niiden toimintaa tupakkayhtiöiden likaiseen taisteluun oman liiketoimintansa puolesta.

Täällä Euroopassa näytämme kaiken tämän rinnalla elävän kuin lintukodossa. Miksi siis menisimme tuolle turmion tielle? Taistelu näyttää kyllä aika toivottomalta ison rahan sanellessa myös poliittista kenttää. Valta niinkin merkittävässä asiassa, kuin siinä, millä itsemme ravitsemme, näyttää luisuvan voittoa tavoittelevien jättimäisten yritysten haltuun. Tämän luulisi hetkauttavan jokaista meistä.

Posted in gmo, jatkojalostus, kansainvälisyys, vastuullisuus | Leave a comment

Luomujatkojalostajien yhdistystoimintaa Euroopassa

IFOAM EU groupissa toimii luomujatkojalostajia ja -markkinoijia edustavien järjestöjen yhteistyöfoorumi IFOAM EU SGOP (IFOAM EU Specialist Group Organic Processing), joka ottaa kantaa luomulainsäädännön tulkintaan, parantamiseen ja kehittämiseen sekä työskentelee luomutuotantoa ja pk-yrittäjyyttä koskevan EU:n lainsäädännön eri osa-alueilla.

Ryhmän puheenjohtajana toimii Alexander Beck AoeL:stä ja sihteerinä IFOAM EU Groupin Andrzej Szeremeta. Aktiivisimpia jäsenyhdistyksiä ovat tällä hetkellä Synabio Ranskasta, VBP/ Bionext Hollannista, Aoel Saksasta ja Bioforum Belgiasta.

www.ifoam-eu.org/groups/SGOP/

Synabio Ranskassa

Synabio (Syndicat National des Transformateurs de i’Agriculture Biologique) on vuonna 1976 perustettu  Ranskan luomujatkojalostajien etujärjestö. Se puolustaa luomujatkojalostajien ja kaupallisten yritysten etuja viranomaisyhteyksissä ja muiden ammattijärjestöjen keskuudessa. Synabio edustaa 114 yritystä, 200 teollisuuslaitosta ja 66 tuotemerkkiä, joilla on yhteensä noin 4000 tuotenimikettä ja 60 prosenttia Ranskan luomuliikevaihdosta.

Sen toimenkuvaan kuuluu lisäksi jäsenistön tiedottaminen ja neuvonta lainsäädäntöön, pakkausmerkintöihin, kestävään kehitykseen, jatkojalostukseen ja elintarvikkeiden laatuun liittyvissä asioissa. Yhdistys myös tukee jäsenyritysten kehitystyötä ja suunnittelee johdolle työkaluja päätöksentekoon ja suunnitteluun.

www.synabio.com

VBP – Verening Biologische Producenten en handel ja Bionext Hollannissa

VBP on hollannin luomumarkkinoijien ja jatkojalostajien yhdistys, jonka 70 jäsentä edustaa 65 prosenttia Hollannin luomumarkkinoista ja jalostavasta teollisuudesta. Sen tehtävänä on osallistua luomun lainsäädännön ja valvonnan kehittämiseen yhteistyössä muiden alan organisaatioiden kanssa. Se edustaa myös jäseniään kansainvälisissä yhteyksissä ja valvoo niiden etuja EU:ssa.

Yhdistys järjestää säännöllisesti tuoteryhmäkohtaisia kokoontumisia, joissa koko ruokaketjun toimijat pääsevät keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Tarjolla on myös jäsenille suunnattua neuvontaa ja tietoa lainsäädännöstä, tutkimuksesta, yrityksen kehittämisestä ja ongelmatilanteiden ratkomisesta.

VBP on merkittävästi mukana myös alan kaikkien toimijoiden yhteistyöorganisaatiossa Bionextissä. Sen alaan kuuluvat kuluttajainformaatio, markkinakehitys ja kentän organisatorinen vahvistaminen. Yhdistys julkaisee uutiskirjeitä ja tietolehtisiä, kokoaa yhteen markkinatietoutta ja tutkimuksia, ylläpitää nettisivua ja toimii alan äänitorvena.

Yhdistys työskentelee myös yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, hallituksen ja yritysten kanssa luomun menekinedistämiseksi ja luomukonseptin kehittämiseksi. Kansainvälisesti Bionext on sitoutunut edistämään IFOAM:in määrittelemiä luomun periaatteita.

www.vbpbiologisch.nl

www.bionext.nl

AoeL – Assoziation ökologischer Lebensmittelhersteller Saksassa

AoeL on saksalainen luomujatkojalostajien yhteistyöelin. Yhdistyksellä on jäseniä erityisesti Saksassa, mutta myös muualla Euroopassa. Sen tarkoituksena on koota yhteen jäsentensä tarpeita ja edustaa niitä neuvotteluissa muiden järjestöjen kanssa ja poliittisissa yhteyksissä. Yhdistyksen jäsenet jakavat myös tietoa keskenään ja pyrkivät yhteistyöhön julkisen mielipiteen muokkaamisessa.

Yhdistyksessä on 80 jäsentä. Se on asettanut tavoitteekseen ympäristön suojelun edistämisen ja  ekologisen näkökulman huomioimisen. Yhdistys kannustaa ruoan arvostukseen ja vaalii luomuruoan laatua ja turvallisuutta. Yhdistyksen jäsenet luovat yhteisiä strategioita kehittääkseen ympäristöystävällisten tuotteiden markkinoita.

www.aoel.org

BioForum Belgiassa

BioForum on vuonna 1998 luomun pioneerien perustama alan yhteistyöfoorumi. Yhdistys kokoaa yhteen koko elintarvikeketjun toimijoita luomualan kehittämiseksi. Nykyään sillä on myös virallinen asema alan yhteistyöelimenä, jossa muodostetaan yhteistä näkemystä luomuvalvonnasta ja säännöistä. Yhdistys edustaa jäseniään kansallisella ja eurooppalaisella tasolla.

BioForum on myös luomun “sielun” puolesta puhuja. Sen puitteissa organisoidaan kampanjoita ja tehdään tiedotusta sekä kuluttajille että alan ammattilaisille.

www.bioforum.be

 

Posted in jatkojalostus, kansainvälisyys, Luomu | Leave a comment

Luomu-merkki haastaa vastuullisuus- ja ympäristömerkit

Luomu ei ole pelkkä viljelymenetelmä vaan pyrkimys vastuulliseen ja kestävään ruoantuotantoon. Muun elintarvikealan herätessä teemaan luomutoimijat kirkastavat näkemystään. Tuotteiden halutaan vastaavan kuluttajien oletuksiin vastuullisesta, eettisestä ja kestävästä tuotannosta. Luotettavan viestinnän pohjaksi rakennetaan kriteeristöä ja työkaluja. 

Luomussa kestävyyttä edistetään kaikilla sen kriteereillä

Erilaiset vastuullisuuden kriteerit ovat nousemassa elintarvikealallakin kilpaluvaltiksi. Monet yritykset ovat ryhtyneet ympäristötalkoisiin ja ottaneet käyttöön luonnonvarojen kulutuksesta kertovia tai muita ympäristömerkkejä kuten hiilijalanjälkimerkit. Eläintenhyvinvoinnin kriteeristöä ja tarkkailujärjestelmää puuhataan. Reilu kauppa on jo vakiinnuttanut asemansa markkinoilla.

Luomussa vastuullisuus on peruslähtökohta, jonka kanssa on tehty töitä alusta asti. Silti luomua määrittävä säännöstö kattaa tällä hetkellä lähinnä ympäristöystävällisen alkutuotannon. Lisäksi luomumerkki on markkinoiden ainut eläinten hyvinvointia edistävä merkki Suomessa.

Toisaalta vastuullisuus näkyy luomutuotteissa pyrkimyksenä aitouteen ja turvallisuuteen ravinnontuotannossa. Kuluttajat ovatkin vakuuttuneet siitä, että luomu on turvallista tuotantoa, jossa riskit on minimoitu esimerkiksi rajoittamalla sallittuja lisäaineita ja kieltämällä torjunta-aineet. Luomumarkkinan reippaan kasvun ja hyvän hintatason myötä huijaustapauksiakin paljastuu. Jos väärinkäytöksiä ei saada pysymään kurissa, alan luotettavuus on puntarissa.

Keski-eurooppalaiset yritykset ovat tehneet jo vuosia yhteistyötä toisaalta kirkastaakseen luomun mainetta kokonaisvaltaisesti vastuullisena ja kestävän kehityksen mukaisena tuotantona ja toisaalta edistääksen alan läpinäkyvyyttä ja uskottavuutta kuluttajiin päin. Luomun hyvien käytäntöjen ohjeiston perusperiaatteet, Code of Good Organic Practice julkaistiin vuonna 2008. Julistuksen allekirjoitti 25 luomualan merkittävää toimijaa eri Euroopan maista; valmistavia yrityksiä, kaupallisia toimijoita, jalostajien yhdistyksiä ja tarkkailuorganisaatioita.

Julistus linjaa seitsemän tavoitetta: sosiaalinen vastuu, osallistuminen alan kehittämiseen, kestävä hinnoittelu ja kumppanuudet läpi ketjun, läpinäkyvyys koko ketjussa, avoin tiedonvälitys, toimintatapojen harmonisointi valvonnassa ja laaduntarkkailujärjestelmään kuuluminen. Allekirjoittaneet tahot ovat sitoutuneet aktiivisesti toimimaan periaatteiden puolesta ja laatimaan yksityiskohtaisempia kriteerejä kullekin tavoitteelle. Samalla myös muut alan toimijat kutsuttiin mukaan yhteistyöhön.

Ranskalaisilla jo oma työkalu yrityksille

Uusien ympäristö- ja vastuullisuusmerkkien tullessa markkinoille luomuyritykset haluavat korostaa kokonaisvaltaista lähestymistapaansa. Siten esimerkiksi Ranskassa paikallinen luomuyritysten etujärjestö Synabio on laatinut työkalun, Bioentreprisedurable®, jolla yritykset pystyvät kartoittamaan toimintaansa monipuolisesti kestävyyden eri ulottuvuuksissa. Sen avulla yritykset pystyvät suunnittelemaan kestävän kehityksen pitkäjänteiset tavoitteet ja toimenpiteet.

Työkalu on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille, joille ei markkinoilla ole tällä hetkellä edes sopivia ympäristösertifikaatteja. Työkalun kriteerejä laadittaessa on käytetty esimerkiksi ISO 26000 normistoa. Synabion projektisihteeri Claire Largier mainostaa työkalua myös yrityksen apuvälineenä vastuullisuusviestinnässä. Luomuyritykset toimivat usein hyvin vastuullisesti, muutta eivät osaa viestiä siitä asiakkailleen. Synabio edustaa noin 60 % Raskan luomuelintarviketuotannosta ja työkalu on jo käytössä 34 yrityksellä yhdistyksen reilusta sadasta jäsenestä.

Yhteistyöaloite luotettavuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi

Erityisesti Hollannissa ja Saksassa ovat vastuulliset luomutoimijat suivaantuneet alan kasvun myötä syntyneeseen hämäräperäisyyteen markkinoilla. Joitakin huijaustapauksia tulee vuosittain esii. Mutta varsinkin ketjun loppupään toimijat joutuvat kärsimään myös tahattomista tai huolimattomuudesta johtuvista torjunta-ainejäämistä. Käytännöt valvonnassa vaihtelevat eri maissa ja tarkkailuorganisaatioissa, mikä vaikeuttaa erityisesti vastuullisten yritysten toimintaa.

Ketjun luotettavuuden ja läpinäkyvyyden takaamiseksi on vuodesta 2007 toiminut vapaamuotoinen ryhmä, Anti Fraud Initiative, jonka kokoaa alaa yhteen kehittämään vapaaehtoisesti kansainvälistä yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä. Ryhmä järjestää seminaareja aiheesta erilaisissa kansainvälisissä tapahtumissa. Myös luomun hyvien käytäntöjen ohjeisto sai alkunsa ryhmän aloitteesta.

Viimeksi ryhmä oli mukana järjestämässä kansainvälisillä luomualan ammattilaisille suunnatuilla messuilla Bio Fachissa Saksan Nürnbergissä seminaaria uusista EU:n luomutuontisäännöistä. Myös IFOAM EU group, luomuorganisaatioiden maailmanlaajuisen kattojärjestön Euroopan osasto, osallistuu aktiivisesti kansainvälisen yhteistyön luomiseen luomualan luotettavuuden tukemiseksi ja markkinakehityksen pullonkaulojen ratkomiseksi.

 Artikkeli julkaistu Kehittyvä Elintarvike – lehdessä toukokuu/2012
Posted in jatkojalostus, kansainvälisyys, kestävä kehitys, Luomu, vastuullisuus | Leave a comment

Euroopassa taistellaan torjunta-ainejäämiä vastaan

Suomalaisissa luomutuotteissa ei yleensä löydy torjunta-ainejäämiä, mutta jo muualla Euroopassa tuotetuissa riski on suurempi. Aina ei ole kyse huijauksesta. Nykyisellä laboratoriotekniikalla pystytään havaitsemaan hyvinkin pienet ainemäärät tuotteista. Torjunta-aineet ovat voineet levitä naapurin pelloilta tai joutua tuotteisiin varastoinnin, prosessoinnin ja kuljetuksen aikana.

Eviran raportin mukaan Suomessa vuonna 2008 tutkituista luomutuotteista kolmetoista prosenttia sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Näistä suurimmalta osalta määrättiin luomumerkinnät poistettavaksi.

Luomulainsäädäntö ei ota kantaa torjunta-ainepitoisuuksiin. Sen mukaan valvotaan vain viljelytapaa. Torjunta-ainejäämiä valvoo Tulli ja Evira. Evira selvittää saastunnan lähteen kaikilta niiltä luomutuotteilta, jotka sisältävät alle tavanomaisille tuotteille sallitun määrän torjunta-ainejäämiä. Merkinnät poistetaan vain, jos syynä on sääntöjen rikkomus. Koko Euroopassa tilanne on monimutkaisempi.

Torjunta-ainejäämien aiheuttama uhka yrityksille ja koko luomun maineelle on hyvin konkreettinen. Hollantilaisen luomuyritysten etujärjestön VBP:n toimitusjohtaja Bavo van den Idsert kuvaa tilannetta

– Ei ole olemassa luomualan yhteistä tulkintaa torjunta-ainejäämille – ei EU-maiden välillä, ei tarkkailuorganisaatioiden välillä eikä yksityisellä sektorilla. Toisaalta on laboratorioita, jotka vaativat nollatoleranssia ja toisaalta löytyy tarkkailuorganisaatioita, jotka eivät reagoi edes silloin kun vakavat epäilyt heräävät.

– Toisaalta on kansallisia EU-viranomaisia, jotka poistavat tuontilupia ja toisaalta niitä, jotka eivät puutu asiaan millään tavalla. Nämä esimerkit kertovat yhteisen tulkinnan ja menettelytavan puutteesta, joka vaikeuttaa erityisesti niiden yritysten toimintaa, jotka yrittävät kantaa vastuunsa. Siksi tarvitsemme pian EU-maiden yhteisen menettelytavan, van den Idsert jatkaa.

Hollannissa yritykset ryhtyneet toimiin

Hollannissa luomuyritysten yhteistyöjärjestö Vereniging Biologische Producenten en Handel (VBP) on perustanut yhdessä Skal-tarkkailuorganisaation kanssa vuonna 2008 yrityksille vapaaehtoisen Biokap-järjestelmän. Siinä mukana olevien yritysten kautta kulkevien luomutuotteiden torjunta-ainepitoisuuksia seurataan ja analysoidaan säännöllisesti. Maassa toimii paljon luomutuotteita jalostavia ja välittäviä yrityksiä, joille torjunta-ainejäämät ovat hankala asia, jonka työstämiseen tarvitaan yhteistyötä.

Biokapin vuoden 2009 tulokset osoittivat, että jäämät ovat todellakin kansainvälistä huomiota ja yhteistyötä vaativa ongelma. Kahdeksaltatoista hollantilaiselta luomuyritykseltä otetuista vajaasta 2000 näytteestä oli täysin puhtaita 81,2 prosenttia. Lopuista 18,8 prosentista 2,9 prosenttia ylitti 0,01 mg/kg eli rajan, joka on otettu monissa maissa toimenpiderajaksi. Raja tulee EU:n lastenruokien torjunta-ainejäämärajasta ja sen ylittävät luomutuote-erät laitetaan myyntikieltoon, kunnes saastumisen lähde on selvitetty ja tehty tulkinta saastunnan aiheuttajasta.

Tämä tarkoittaa, että luomutuotteistakin saa löytyä hyvin pieniä määriä jäämiä, jos ne eivät ole luomutoimijoiden sääntöjen rikkomuksen takia sinne joutuneet. Jokainen tapaus tutkitaan ja tulkitaan erikseen. Keski-Euroopassa on hyvin kallista ja hankaa lähteä tutkimaan EVIRA:n tavoin kaikkia jäämiä sisältäviä näytteitä, joten on keskityttävä niihin, joissa riski sääntöjen rikkomisesta on merkittävä. Biokap järjestestelmän pioneereihin kuuluvan Ariza BV:n toimitusjohtaja Roland van Merlen toteaa

– Yrityksemme käyttää vuosittain kymmenen tuhatta euroa torjunta-ainejäämien testaamiseen. Tavanomaisen tuotannon torjunta-aineet ovat suuri ja kallis ongelma luomuketjulle. Yritysten on tuotava ongelma julkisuuteen ja puhuttava avoimesti ja tehtävä yhteistyötä, jotta ala voi täyttää kuluttajien odotukset ja pitää yllä luomun korkeaa laatua.

Torjunta-ainejäämien käsittelyä on pohdittu IFOAM EU-groupin alaisessa jatkojalostajien työryhmässä. Bio Fach-messuilla julkaistiinkin ryhmältä opas aiheesta, “Guideline for Pesticide Residue Contaminations for International Trade in Organic”. Oppaan kirjoittamiseen osallistunut van den Idsert kertoo sen tulevan tarpeeseen, koska tarvitsemme markkinoille yhteisen tavan kommunikoida aiheesta yhteistyön kehittämiseksi ja yhteisten tehokkaiden menettelytapojen löytämiseksi ja jakamiseksi torjunta-ainejäämien vähentämisessä.

Artikkeli julkaistu Luomulehdessä 2/2012

Posted in Bio Fach, jatkojalostus, kansainvälisyys, torjunta-ainejäämät, Uncategorized | Leave a comment

Luomulaatua koko elintarvikeketjun läpi


Luomuala suuntaa huomiota maataloudesta elintarviketeollisuuteen ja haluaa turvata luomua kantavat periaatteet myös jatkojalostusprosessissa.

Luomutuotteiden valmistuksessa lisäaineiden käyttö on hyvin rajallista. Sallittujen aineiden listalta löytyy vain noin neljäkymmentä ainetta, joiden alkuperä ja tuotantotapa on rajoitettu mahdollisimman luonnollisiksi. Periaatteena on, että lisäaine on sallittu vain, jos se on teknisesti välttämätön tuotteen valmistamiseksi.

Tämän lisäksi sallittujakaan lisäaineita ei tule käyttää antamaan väärää käsitystä tuotteen luonteesta eli käytännössä muuttamaan sen ominaisuuksia, kuten makua ja väriä tai vähentämään varsinaisen raaka-aineen pitoisuutta. Tuotantomenetelmissä suositaan biologisia, mekaanisia ja fysikaalisia menetelmiä.

On selvää, että näiden periaatteiden noudattaminen on kuin veteen piirretty viiva. Unionin asetus sallii lisäksi kansallisia tulkintoja ja mahdollisuuden poikkeamiin. Ongelmallisimpia ovat vaikkapa säilöntäaineet tuoretuotteissa. Joissakin eurooppalaisissa luomusäännöissä on esimerkiksi kielletty nitriittien käyttö luomulihajalosteissa, mutta joissakin taas sallittu tuoteturvallisuusriskin takia. Monille elintarvikevalmistajille ja tuotteille ei synny luomumarkkinoita ilman mahdollisuutta käyttää tavanomaisessa jatkojalostuksessa sallittuja, mutta terveysvaikutuksiltaan kiisteltyjä aineita.

Monet luomuvalmistajat välttävät lisäaineita

Useat luomuvalmistajat ovat päätyneet jättämään kiistellyt lisäaineet pois tuotteistaan ja pitäytymään tuotteissa, joiden valmistaminen on mahdollista luomun toimintaperiaatteiden mukaan, koska tietoiset kuluttajat eivät hyväksy kaikkia sallitujakaan lisäaineita. Kuitenkin tarve näiden ja muidenkin lisäaineiden käyttöön kasvaa, kun yhä suuremmat tavanomaiset yritykset tulevat markkinoille ja tuotteet menevät yhä suurempaan ja hintatietoisempaan jakelukanavaan. Yritys, joka kiinnostuu luomun jalostamisesta, haluaa sopeuttaa myös luomutuotteet omaan olemassa olevaan jalostusprosessiinsa.

Saksalaisen luomujatkojalostajien yhdistyksen AoeL:n hallituksen jäsen Alexander Beck on tehnyt yli kaksikymmentä vuotta työtä luomujatkojalostuksen parissa tutkijana ja konsulttina. Hänen tavoitteenaan on, että luomutuotteet säilyttävät omat viljelymenetelmän tuomat laatukriteerinsä myös läpi jatkojalostusprosessin. Luomuun oleellisesti kuuluvat määreet, kuten aitous, alkuperäisyys ja luonnollisuus täytyy saada kulkemaan koko ketjussa ja kirkastaa ne kuluttajalle asti.

Beck puhuu luomusta kansalaisliikkeenä, jolla on perusta ympäristöliikkeessä sekä ihmistä ravitsevan kokonaisvaltaisen ravinnon perinteessä. Jatkojalostusprosessissa ei ole pelkästään kyse käytetyistä aineista, prosesseista ja niiden säätelystä. On kyse myös tunteista, peloista, nautinnosta, sosiaalisista suhteista ja kulttuurisista ilmiöistä. Hän kuvailee elintarvikejalostajaa “kääntäjäksi”, jonka käsissä luonnon prosessit muuttuvat kulttuurisiksi prosesseiksi.

Kehitystoiminta kansainvälisenä yhteistyönä

Euroopan unionin luomusäädöksissä on hyvin vähän jalostusprosessista ja -menetelmistä. Kun luomu menee tavanomaiseen jakelukanavaan, se saattaa menettää oman erityisluonteensa, lisäarvonsa ja maineensa asiakkaiden silmissä. Euroopan Unionin komission valmistellessa luomulainsäädännön uusimista luomuorganisaatioiden kattojärjestössä IFOAM:issa onkin rakennettu alan omaa näkemystä siitä, miten luomun säätelyä tulisi kehittää. Beck toimii IFOAM EU-groupin luomujatkojalostusasioita pohtivan työryhmän puheenjohtajana ja on myös Euroopan Unionin komission asettaman luomuasiantuntijaryhmän jäsen.

Tärkeimpinä ongelmina nähdään säännösten laahaaminen markkinoiden jälkijunassa. Luomussa sallittujen lisä- ja apuaineiden sekä tavanomaisten aineiden listalta löytyy tuotteita, jotka pystyttäisiin jo helposti tuottamaan luomuna. Mutta niin ei tehdä, koska tavanomaisetkin ovat sallittuja. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat luonnolliset aromit ja hiiva. Sallittujen aineiden listaa hallinnoi komissio, ja sen muuttaminen on kankeaa.

Sääntöihin toivotaan myös selkeämpiä tulkintoja ja keinoja rajoittaa jatkojalostusmenetelmiä, jotka eivät ole luomuperiaatteiden mukaisia. Nyt Euroopan laajuiset rajoitukset ovat ylimalkaisia, ja eri viranomaisten ja tarkkailuorganisaatioiden tulkinnat vaihtelevat. Esimerkiksi käänteisosmoosin käytöstä eri yhteyksissä on käyty keskustelua. Joissakin tapauksissa sen käyttö voisi olla perusteltua, mutta kaikkeen jalostukseen sitä ei haluta sallia.

Nanoteknologiaan suhtaudutaan varauksellisesti

Myös nanoteknologian tuloon elintarvikevalmistukseen ollaan varautumassa. Luomualalla siihen suhtaudutaan niin kuin muihinkin huipputeknologian uusiin sovellutuksiin, kuten geenimuunteluun, varovaisuusperiaatetta noudatten. Sen mukaan riskiä ei oteta, vaan halutaan tutkia teknologian turvallisuus huolella ensin, jotta mitään peruuttamatonta vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Teknologiaa ei myöskään oteta käyttöön vain teknologian vuoksi, vaan ensin kysytään, tarvitaanko sitä todella.

Luomun kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi mikro-organismien ja entsyymien käyttö, joskin tarvitaan selkeämpää määrittelyä luomuvaatimuksista esimerkiksi kasvatusalustan suhteen. Erityisesti alalla tarvitaan tutkimusta, jolla kehitetään luonnollisia ja hellävaraisia jatkojalostusprosesseja. Tavoitteena on säilyttää ja tuoda esiin tuotteiden omat, hyvät ominaisuudet sen sijaan, että elintarvikkeiden ominaisuuksia ja teolliseen prosessiin sopivuutta muokattaisiin erilaisilla lisäaineilla.

 Artikkeli julkaistu Kehittyvä Elintarvike -lehdessä huhtikuussa 2012

Posted in jatkojalostus, kansainvälisyys, lisäaineet, Luomu | Leave a comment

Luomun kansainvälinen areena

Bio Fach – messuilla, luomualan jokavuotisilla kansainvälisillä ammattimessuilla, tulee todellakin vastaan luomun valtava kirjo. Ja nyt en tarkoita sitä joka vuosi paisuvaa yritys- ja tuotemäärää. Messuilla on lisäksi edustettuna erilaisia järjestöjä, projekteja ja kansalaisliikkeitä. Seminanaareja pyörii koko messujen ajan ja joitakin kokoontumisia on myös ennen messuja. Esimerkiksi GOMA-hankeella oli onnistunut tapaaminen, kun nyt Aasian alueen maat alkavat hyväksyä toistensa luomusertifiointeja.

Kuinka monilla ruoka-alan messuilla esitellään kehitysyhteistyöprojekteja ja kerrotaan ruoan alkuperästä ja tuottajien olosuhteista? Brasilian osastolla oli nostettu esiin luonnon monimuotoisuus. Seminaareissa pohdittiin kestävyyttä ja sen edistämistä ruokaketjussa, periaatteita ja konkreettisia toimenpiteitä. Kerrankin kuuli yritysten edustajia, jotka näyttivät perehtyneen asiaan ja olevan tosissaan.

Luomumarkkinoiden kasvaessa ja suurten tavanomaisten yritysten tullessa mukaan syntyy pohdintaa luomun yhtenäisyydestä. Eri toimijoilla on erilaiset intressit ja luomukin pyritään istuttamaan valtavirtaan elintarviketuotannossa. Tässä muutoksessa joudutaan kysymään, mihin kaikkeen luomu taipuu menettämättä syvintä olemustaan. Tuleeko vaihtoehtoliikkeestä vain markkinavoimien juoksupoika.

Luomun juuret ovat syvällä luonnon ja ihmisen kunnioituksessa ja yhteistyön ja harmonian etsimisessä. Koko totuus luomusta ei seiso tuotantosäännöissä tai pysähdy viljelytapaan. Varsinkin tavanomaiselta puolelta tulevat tuotantoketjun eri osissa toimivat ihmiset joutuvat pohtimaan työtään uudessa valossa: toimimmeko kestävästi, tuotammeko ihmiselle hyvää tekevää ruokaa, onko toimintamme eettistä?

Pitkään luomussa toimineet yritykset ja ihmiset ovat käyneet jo pitkän tien näiden asioiden kanssa ja onnistuneet rakentamaan kestävyydestä sen kokonaisvaltaisella talouden, luonnon ja ihmiset huomioon ottavalla tavalla menestyksekästä ja mielekästä liiketoimintaa. Toivon, että näitä ihmisiä kuunneltaisiin enemmän, sillä heiltä on paljon oppitavaa.

Tapasin messuilla asiantuntijoita ja yritysjohtajia, jotka itse kiertävät tutustumassa tuotteidensa alkuperään ja tuotanto-olosuhteisiin ja rakentavat kehitysyhteistyöprojekteja, puhuvat avoimesti torjunta-ainesaastumisten aiheuttamista ongelmista tuotannossaan, rakentavat yhdessä arviointimenetelmiä kokonaisvaltaisesti kestävälle tuotannolle sekä  miettivät, mitä ehtoja luomuperiaatteet asettavat tuotteiden jatkojalostukselle ja millä keinoilla yritysten suoriutumista näistä haasteista voisi parantaa.

Tätä kansainvälistä keskustelua toivoisin enemmän tänne kotosuomeenkin. Näissä merkeissä olemmekin järjestämässä kesäkuun 12. päivänä luomuyritysten kansainvälistymisseminaarin, johon olemme kutsuneet puhumaan alan kokeneita vaikuuttajia Saksasta, Hollannista ja Ranskasta. Tervetuloa mukaan!

Bio Fach -messut: www.biofach.de/en/

GOMA: www.goma-organic.org

Luomujatkojalostajien kansainvälistymisseminaari:

www.organic-finland.com/wp-fi/viestintaa/luomujatkojalostuksen-kansainvaliset-ulottuvuudet-seminaari/

Kuvia messuilta:

Posted in Bio Fach, Luomu | Tagged , , | Leave a comment

Terveellistä ruokaa, tervettä ympäristöä

Luomua syömällä ei automaattisesti tulla terveemmiksi, mutta luomutuotteet ovat tärkeässä asemassa kestävässä ja terveellisessä ruokavaliossa. Näin toetaa esimerkiksi FIBL tutkimuskeskus

Luomutuotteiden päällimmäinen ostokriteeri näyttää kuluttajatutkimusten mukaan olevan terveellisyys. Mutta jos lähtökohdaksi otetaan elintarviketieteelliset tutkimustulokset, ei näyttöä luomutuotteiden terveellisyydestä oikein tahdo löytyäkään. Miten tämä on mahdollista, kun luomun perustana on jo alunperinkin ollut tuottaa ympäristölle ystävällistä ja ihmiselle terveellistä ruokaa?

Tieteellisen näkemyksen mukaisesti virallisella taholla suhtaudutaan luomun terveellisyysväittämiin kriittisesti. Luomuun epäilevästi suhtautuvat korostavat tätä tutkimustulosten puutetta. Luomualan toimijoita se ei tunnu liikuttavan. Luomun suosio vain kasvaa ja kansan käsitys luomun terveellisyydestä ei horju.

Tutkimus ristiriitaista

Luomutuotteista on loppujen lopuksi tehty hyvin vähän elintarviketutkimusta. Esimerkiksi Englannin terveysviranomainen teetätti vuonna 2009 kattavan arvioinnin viimeisen neljänkymmenen vuoden ajalta tehdyistä luomun terveellisyystutkimuksista. Mukaan pääsi vain yksitoista tutkimustulosta, ja näyttöä luomun paremmuudesta ei saatu.

Kuvaavaa on, että asiasta heräsi kansainvälinen debatti, kun amerikkalainen luomututkimuslaitos The Organic Center kritisoi jyrkästi englantilaisten tekemää arviointia syyttäen sitä tieteellisistä heikkouksista. He itse olivat tehneet vastaavan vertailun aiemmin huomattavasti positiivisimmin johtopäätöksin. Tavallisesta kansalaisesta tämä alkaa vaikuttaa siltä, että tutkimustulokset riippuvat siitä, mikä taho ne tekee ja millä vaikuttimilla.

Erilaiset tulokset johtuivat pitkälti siitä, millä kriteereillä tutkimustuloksia hyväksyttiin mukaan ja mitä asioita pidettiin terveellisyyden mittareina. Ranskan elintarvieturvallisuusvirasto oli jo vuonna 2003 tehnyt vastaavan selvityksen, mutta heidän lähtökohtanaan oli koota yhteen alan tieteellinen tieto ja arvioida se ottaen huomioon myös alan toimijoille kertynyt käytännön kokemus ja tieto. Taustalla oli siis ymmärrys siitä, että tieteellisen tutkimuksen kautta ei saada koko totuutta asiasta, ihmisillä on myös käytännön kokemuksesta syntynyttä tietoa. Tuloksena saatiin luomusta huomattavasti myönteisempi käsitys.

Joka tapauksessa luomuväen mielestä tutkimustulokset ovat aivan liian kapea-alaisia verratessaan vain elintarviketieteissä tunnustettujen ihmiselle välttämättömien, tarpeellisten ja hyödyllisten aineiden määriä elintarvikkeissa. Esimerkiksi Ruotsin luomuorganisaatio Krav muistuttaa nettisivuillaan, että jo YK:n terveysjärjestö WHO määrittelee terveyden laajasti fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana.

Holistinen näkemys terveellisyydestä

Luomussa terveellisyys tarkoittaa paljon enemmän kuin vain ravitsemusaineellista terveellisyyttä. Kansainvälisellä tasolla IFOAM on määritellyt luomun yhdeksi kantavaksi periaatteksi maan, kasvien, eläinten, ihmisten ja koko planeetan terveyden vaalimisen erottamattomana kokonaisuutena. Kuluttajahaastatteluissa tämä tulee myös esiin siinä luottamuksessa, että luomuviljelyssä toimitaan oikein kasvien, eläinten ja ympäristön kannalta ja siksi se on terveellistä myös ihmiselle.

Käytännössä tämä näkyy elintarvikkeiden puhtautena torjunta-aineista, monipuolisuutena sekä eläinten ja kasvien, rotujen ja lajikkeiden että ravintoaineiden suhteen sekä pyrkimyksenä säilyttää kasvin tai eläimen omat ominaisuudet ja terveys sekä terveellisyys ihmiselle. Myös eläinten hyvä kohtelu ja hyvinvoinnista huolehtiminen tuottavat sekä laadukkaita että terveellisiä eläintuotteita. Tämä on hyvin maanläheinen ja tavallisen kuluttajan järkeen käypä käsitys terveellisyydestä, jota edes heikot tutkimustulokset eivät pysty horjuttamaan.

Debatissa mukana ollut elintarviketieteellinen näkemys vaikuttaa huomattavan kapea-alaiselta verrattuna luomussa käytössä olevaan holistiseen lähestymistapaan. Luomuviljelyssä pyritään maahdollisimman lähelle luonnon olosuhteita ja prosesseihin, jotka hyödyntävät luonnon voimavaroja ja omia kiertokulkuja. Kun kokonaisuus voi hyvin, myös sen osaset voivat hyvin. Ymmärretään, että ihminen on osa luonnon kokonaisuutta.

Siten on myös järkeenkäypää, että ihmiselle ei voi olla hyväksi se, mikä on haitaksi muulle luonnolle. Sellaisiin keinoihin kuten keinolannoitteisiin, torjunta-aineisiin, säteilytykseen ja geenimuunteluun ei haluta mennä, koska ne ovat hyvin manipuloivia ja lisäävät merkittävästi jo haittojen ja vaarojen riskiäkin. Terveellisyyden ja turvallisuuden kannalta on parempi satsata keinoihin, jotka eivät aiheuta suurta uhkaa ja joiden vaikutuksista tiedetään paremmin.

Kehitystä tutkimuksen avulla

Tästä samasta näkemyksestä johtuu myös luomun rajoitteet elintarvikkeiden valmistusprosesseissa. Hyvin tuotettuja raaka-aineita ei haluta pilata laatua heikentävällä jalostuksella taikka lisäaineilla. Terveellisyys elintarvikkeissa tarkoittaa myös mahdollisimman vähäistä ja hellävaraista käsittelyä ja aitoutta keinotekoisen muokkaamisen ja lisäaineiden sijaan.

Sekin täytyy toki muistaa, että luomutuotantoakin on keitettävä edelleen. Tieteellinen tukimus on kehitystyön oleellinen osa. Tieteessä lähdetään aina tietyistä ennakko-oletuksista, jotka perustuvat tutkijoiden ja tiedeyhteisön näkemyksiin siitä, mitä ollaan tekemässä. Tähän asti luomun perusperiaatteiden pohjalta tehtyä tieteellistä tutkimusta on ollut kovin vähän verrattuna muuhun tutkimukseen, jonka perusteet ovat saattaneet olla täysin vastakkaisia luomulle. Kun myös luomulle saadaan riittävästi tutkimusta ja resursseja, nähdään mihin se todellisuudessa pystyy.

Lue lisää Luomu ja Terveellisyys -raportista: http://luomusalonki.fi/julkaisut/

Artikkeli julkaistu Luomulehdessä 5/ 2011, lokaluu 2011

 

Posted in Luomu | Tagged , , , | Leave a comment

Luomuviljely voi ratkaista maailman nälkäongelman

YK:n erityisneuvonantaja Olivier De Schutter vaatii keväällä ilmestyneessä vuosittaisessa raportissaan Ihmisoikeuskomissiolle, että maataloudessa on tehtävä perustavanlaatuinen muutos. Hänen vastuualueenaan on ihmisten oikeus ruokaan. Maatalouden on muututtava ympäristön kannalta kestävämmäksi ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi, jotta maapallon nälkäongelma saadaan torjuttua, raportoi De Schutter.

FAO:n arvioiden mukaan viime vuonna maailmassa kärsi aliravitsemuksesta lähes miljardi ihmistä. Huolimatta vuosituhannen vaihteen tavoitteesta puolittaa nälkää näkevien määrä maapallolla vuoteen 2015 mennessä on nälkäisten määrä vain kasvanut. Kasvu on kääntynyt laskuun vasta viime vuosina. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vieläkin yksi kolmasosa väestöstä näkee nälkää.

Puoli vuosisataa on kulunut vihreästä vallankumouksesta. Tieteellisillä ja teknologisilla ratkaisuilla on maatalouden tuottavuutta pystytty yhä edelleen kasvattamaan. Silti nälkäongelmaa ei ole saatu ratkaistua. De Schutter onkin sitä mieltä, että rahan työntäminen maatalouteen ei riitä, vaan on otettava askelia vähähiiliseen, resursseja säästävään maatalouteen, joka hyödyttää eniten maapallon köyhiä pienviljelijöitä.

Nälkäongelmaan ovat ratkaisuna maapallon köyhimpien alueiden köyhä maaseutuväestö, jonka toimeentulon edellytyksiin on tähän mennessä kiinnitetty aivan liian vähän huomiota. Maapallolla tuotetaan tällä hetkellä periaatteessa riittävästi ruokaa kaikille. De Schutterin mukaan määrän lisäksi on kiinnitettävä huomiota ruoan saatavuuteen ja sen sopivaan koostumukseen.

Huipputeknologia ja länsimaissa tuotetut tuotantopanokset, kuten keinolannoitteet, huippusiemenet ja torjuntaineet eivät auta pienviljelijöitä. Parhaan avun maapallon köyhille ja nälkäisille tuovat viljelymenetelmät, joiden avulla pientuottajat pystyvät tuottamaan omavaraisesti ja ympäristöä rasittamatta monipuolista ja ravitsevaa ruokaa itselleen ja lähipiirilleen myös sääoloiltaan ja ympäristöltään haastavissa olosuhteissa. Tähän De Shutterin mukaan tarjoavat parhaan tavan luomuviljelyssä käytetyt agroekologiset menetelmät.

De Shutterin nettisivut http://www.srfood.org/

Raportti http://www.srfood.org/images/stories/pdf/officialreports/20110308_a-hrc-16-49_agroecology_en.pd

Artikkeli julkaistu Luomulehdessä elokuussa 2011

Posted in Luomu | Tagged , , , , | Leave a comment

Luomu vastaa haasteisiin

Kansainvälinen luomuliike on saamassa muidenkin tukea missiolleen tarjota kestäviä ratkaisuja globaaleihin maatalouden ongelmiin. Helmikuussa kansainvälisillä luomualan ammattilaisten messuilla Saksan Bio Fachissa teemana oli puhuttelevasti Global Challange, Feeding the world, Climate Change and Organic Agriculture.

Luomunväen piirissä aletaan itsekin uskoa, että luomu on todellakin vastaus maataloutta vaivaaviin ongelmiin. IFOAM on viestinyt jo jonkin aikaa, että nimenomaan luomuviljely tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun maatalouden kestävyyden ongelmiin. Hiilijalanjälkimerkki tuotteessa kertoo pelkästään ilmastoystävällisyydestä, reilunkaupanmerkki sosiaalisesti eettisestä tuotannosta, eläinten hyvinvointimerkki nostaisi pelkästään eläinten kohtelun tasoa ja erilaiset terveysmerkit kertovat tuotteen ravitsemuksellisesta laadusta.

Luomussa otetaan huomioon kaikki oleelliset asiat kestävyyden kannalta ja kehitetään niitä yhdessä niin, että kaikki menevät tasapuolisesti eteenpäin. Luomalla mainetta ja markkinoita vain yhdelle tavoitteelle siihen liittyvän merkin kautta se ylikorostuu ja muut tärkeät asiat saattavat jopa kärsiä.

Elintarviketuotantoa halutaan joka tapauksessa kehittää erilaisissa kestävyyden ja eettisyyden kriteereissä. Paine tulee kuluttajien tarpeesta voida valita arvomaailmansa mukaisia tuotteita, halusta vaikuttaa kulutusvalinnoillaan. Miten luomu voi menestyä tässä tilanteessa ja vastata haasteeseen?

Helmikuun Bio Fach messuilla käsiteltiin monessa yhteydessä ajatusta luomu plus -tuotteista. Esimerkiksi luomu + reilu kauppa on jo messuilla hyvin merkittävässä osassa. Joidenkin tarkkailuorganisaatioiden tiukempiin luomuehtoihin kuuluu jo nyt reilun kaupan kriteerit. Ruotsissa KRAV on luvannut sisällyttää yhdessä Svensk-sigillin kanssa luomansa ilmastokriteerit kaikkeen KRAV-tuotantoon kolmen vuoden sisällä. Luomualalla nähdään myös, että luomun on oltava edelläkävijä niin hiilineutraaliudessa kuin eläinten hyvinvoinnissa ollakseen uskottava jatkossakin.

Asiassa ollaankin edetty Euroopassa jo käytännön tasolla. Esimerkiksi Research Institute of Organic Agriculture (FiBL) tekee tutkimusta laajasti erilaisten kestävyyden osa-alueiden saralla ja hyödyntää tätä tutkimusta kehittäen alan toimijoiden kanssa yhteistyössä ratkaisuja ruoantuotannon kestävyyden ongelmiin niin ympäristön, talouden kuin sosiaalistenkin ongelmien saralla. Laitoksen asiantuntijat tarjoavat konsultointiapua erilaisille organisaatioille mukaan lukien yritykset. Heidän tehtävänään on myös viestiä suurelle yleisölle ja eri sidosryhmille kestävästä kehityksestä.

Yrityksille tarjoamissaan palveluissa FiBL:illä on käytössä erilaisia kestävyyden mittareita, joiden avulla yritykset voivat arvioida omaa toimintaansa ja tehdä kehityssuunnitelmia. Arviointia voidaan ulottaa myös arvoketjussa yrityksen liikekumppaneihin. Laitos tarjoaa lisäksi apua kestävyydestä viestimiseen ja henkilökunnan kouluttamiseen.

Miten täällä Suomessa sitten? Vuosi sitten keväällä olin hyvin pettynyt kuunnellessani Elintarvikepäivien tarjontaa teemalla vastuullisuus. Suomalaisia elintarvikeyrityksiä oli paikalla esittelemässä näkemyksiään vastuullisesta liiketoiminnasta. Olen pahoillani, mutta ihan vain kriittisenä kuluttajanakin sain vaikutelman lähinnä viherpesusta.

MTT toteutti pari vuotta sitten hankkeen, jonka tuloksena kiteytettiin elintarvikeketjun vastuullisuuden seitsemän ulottuvuutta (ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, taloudellinen vastuu ja paikallisuus). Tutkimuksesta on julkaisu Elintarvikeketjun vastuullisuus (Maa- ja elintarviketalous 140). Hanke näyttää olleen tutkimusprosessina hyvä ja käytännönläheinen. Siinä koko arvoketju tuottajasta kuluttajaan on saatu mukaan pohtimaan vastuullisuuden eri elementtejä ja niiden mittaamista.

Hankkeen tuloksena syntyneet vastuullisuuden ulottuvuudet ovat verrattavissa kokonaisvaltaiseen kestävyyden näkemykseen. Ongelmana on vain se, että huolimatta kattavasta kokonaisvaltaisesta lähtökohdasta, missään ei lähdetä viemää asiaa kokonaisvaltaisesti eteenpäin. Eri kriteereille kehitetään mittareita ja toimijoille jätetään itselleen päätettäväksi, mitä kriteereitä otetaan kehitystyön pohjaksi. Niinpä päädytään helposti siihen, mikä elintarvikepäivilläkin oli nähtävissä: yritykset ottavat kriteereistä ne, jotka istuvat mukavasti omaan menestysstategiaan, joissa heillä on parhaat edellytykset ja liiketaloudellisesti suurimmat intressit, ja viestivät niistä aktiivisesti unohtamalla samalla kaikki muut “hankalammat” kriteerit.

Luomualalla onkin nähty jo, että tämän tyyppinen toiminta johtaa markkinoihin, joilla yritykset suosivat yhden asian merkkejä; kriteereitä, jotka sopivat parhaiten omaan liiketoimintaa ja häiritsevät vähiten voiton maksimointia. Samalla unohtuu koko perusajatus siitä, että elintarviketuotantoa on saatava kokonaisvaltaisesti kehitettyä kestävämpään ja vastuullisempaan suuntaan. Jos myyntiargumentiksi muodostuu hiilijalanjälkimerkki, saattaa eläinten hyvinvointi mennä reilusti takapakkia tai sosiaaliselle vastuullisuudelle ei jakseta enää antaa painoarvoa.

MTT:n vastuullisuus-hankkeessa kuluttajat kokivat vastuullisuuden arvioinnin hankalaksi. Ensinnäkin vastuullisuuden eri kriteerien määrittelyt ja arvioinnin perustaksi luodut mittarit vaikuttivat kuluttajan maailmasta vierailta ja vaikeasti ymmärrettäviltä. Se miten ja missä arvioinnin pohjaksi tarvittava tieto esitetään näyttää olevan haasteellista. Kuluttaja alkaa olla ymmällään tuotepakkauksien merkintäviidakosta. Jopa normaalit pakkausmerkinnät ovat haasteellisia puhumattakaan yhä kasvavasta määrästä erilaisia merkkejä, joilla on tarkoitus viestiä tuotteen lisäarvoista. Hankkeessa todettiin, että kuluttaja haluaa toisaalta itselleen ymmärrettäviä selkeitä konsepteja, joita on helppo arvioida ja suhteuttaa keskenään, ja toisaalta käytännöllistä ja helppoa tukea omiin arkipäivän valintoihinsa.

Yritysten haasteena on vastata tämän päivän kuluttajan arvioivaan kiinnostukseen. Ruokakaupassa ei tyydytä enää iskeviin mainoslauseisiin vaan sanoille halutaan vastinetta käytänön toiminnassa. Yrityksiä arvoidaan niiden koko toiminnasta ja tuotantoketjulta vaaditaan läpinäkyvyyttä. Kuluttajat ovat kiinnostuneita asioista ja ottavat itse selvää, myös huonoista kokemuksista ja esimerkeistä laitetaan sana kiertämään. Yksinkertaistuksiin ei tyydytä, mutta vaikeaselkoinenkaan ei saa olla.

Siinäpä haastetta mille tahansa toimijalle. Luomutuotannolle näyttää tässä suhteessa tulevan pisteitä ensinnäkin kuluttajataholta ymmärrettävänä ja kansantajuisena vastauksena ihmisten tarpeisiin. Luomun viesti on yksinkertainen mutta kattava: kun luonto voi hyvin, voi ihminenkin hyvin.

Luomun mahdollisuuksille olla se oikea valinta ja luomuperiaatteiden kyvylle edistää oikeaa kehitystä sataa myös tukea arvovaltaisilta tahoilta. Tärkeimpänä voidaan pitää Maailmanpankin ja YK:n erityisjärjestöjen (FAO, UNEP, UNDP, UNESCO, WHO) vuonna 2002 Kestävän kehityksen maailman huippukokouksessa alulle panemaa ruohonjuuritason arviointiprosessia The International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development (IAASTD), jossa oli mukana hallitusten, kansalaisjärjestöjen, yksityisen sektorin ja tieteen edustajia kattavasti eri puolilta maailmaa.

Kolme vuotta kestäneen paneelityöskentelyn tuloksena syntyi yhteinen näkemys siitä, mitkä ovat merkittävimmät maatalouden haasteet ja miten niitä voidaan ratkaista. Loppuraportissa (www.agassessment.org) ehdotetaan ratkaisuksi niitä menetelmiä, jotka ovat luomuviljelynkin perustana.

Myös Maailman ilmastopaneeli IPCC suosittelee luomussa käytössä olevia menetelmiä ilmanstonmuutoksen torjumiseen. FAO taas on käynnistänyt luomuviljelyn ohjelman (www.fao.org/organicag/en/), jonka tavoitteena on kehittää luomutuotantoa kokonaisvaltaisesti FAO:n jäsenvaltioissa. Luomuviljely on julistettu FAO:n yhdeksi poikkitieteellisen toiminnan kärkialueeksi.

Meillä Suomen maabrändivaltuuskunta antoi tehtäväksi siirtää maataloudesta puolet luomuun. Syynä on kolme asiaa: maatalouden hintojen heilahtelu, suomalaisten vesistöjen tilan parantaminen ja kuluttajilta tuleva kysyntä.

“Taloudellisesti kannattavasta ja vesistöjen ja muun ympäristön kannalta parhaasta mahdollisesta luomutuotannosta tehdään Suomelle strateginen tavoite, jonka toteutumisessa mukana on koko arvoketju.”

Kannattaa siis miettiä, mihin voimavaransa suuntaa ja ryhtyä hommiin nyt.

Teksti on tuotettu  Maa- ja metsätalousministeriön tukemassa Viestintätuki luomumarkkinoijille ja jatkojalostajille – hankkeessa.

 

Posted in Luomu | Leave a comment

Miksi luomussa vastustetaan geenimuuntelua

Euroopan Unionissa käydään parhaillaan kovaa vääntöä siitä, miten geenimuunneltuihin lajikkeisiin tulisi suhtautua. Kansainvälinen paine hyväksyä uusia lajikkeita ja muuntogeenisten rehujen sekä elintarvikkeiden tuonti Eurooppaan kasvaa. Samalla kasvaa geenimuunteluun kriittisesti suhtautuvien vastarinta, jossa etunenässä on kansainvälinen luomuliike.
Alan tutkijat ja virallinen taho sekä Unionissa että monissa maissa yrittävät vakuutella, että gm-kasveista ei ole mitään vaaraa ihmisille eikä luonnolle. Gm-kasvien käyttöönotto viljelyssä vaatii tarkan asiantuntija-arvioinnin sekä ihmisen terveyden että muiden vaikutusten osalta. Miksi luomuihmiset eivät sittenkään ole valmiita hyväksymään gm-lajikkeita? Gm-viljelyn kannattajat ihmettelevät, että geenimuuntelun tuomista mahdollisuuksista voisi jopa olla hyötyä luomuviljelyssä.

Tässä ne syyt jotka itse olen havainnut:

1) Luomuviljelyn perustana on ajatus luonnon kunnioittamisesta ja elämisestä sopusoinnussa luonnon omien prosessien kanssa. Vaikka voidaan katsoa, että kaikki ihmisen harjoittama jalostus on tavallaan luonnon manipulointia ihmisen hyödyksi, niin luomuväellä raja ilmeisestikin kulkee tässä. Kysessä on teknologia, jossa yhdistetään kahden eliön perimää niin, että luonnon omilla prosesseilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä eikä tällaisia yhdistelmiä pystytään tekemään kuin laboratorioissa.
Tutkijoista tuo raja voi tuntua keinotekoiselta, käytetäänhän jalostuksessa rajujakin mutaatioita aiheuttavia keinoja kuten säteilytystä. Luomukentässä näihinkin jalostuskeinoihin suhtaudutaan epäillen. Enemmän halutaan tuoda esiin luonnon omaa geenivarastoa ja erilaisten viljelyyn sopivien kasvien luonnon omaa aarreaittaa.

2) Geeniteknologia voidaan nähdä nykyisen jalostustieteen suunnan huipentumana. Tällä tieteellä on kehitetty maailmanmarkkinoille ennen kaikkea taloudellisesti tuottoisia viljelylajikkeita muutamasta viljelykasvista. Muutamien kasvien muutamat lajikkeet hallitsevat viljelyaloja. Luomussa suunta on toinen, pyritään löytämään paikallisista viljelykasveista ja -lajikkeista juuri kyseiselle alueelle sopivat omat kannat ja pitämään yllä mahdollisimman monipuolista viljelykasvien ja lajikkeiden geenivarastoa.
Luomuviljelyssä halutaan vaalia myös luonnon monimuotoisuutta niin, että pidetään viljelykasvienkin geeniperiä mahdollisimman monimuotoisena ja paikallisena. Luontoon ei haluta levittää ihmisen keinotekoisesti muokkaamaa geeniperimää.

3) Kun jalostusteknologia on tiedepohjaista ja tutkijoiden ja suuryritysten hallussa, siemenmarkkinoita säätelevät suuryritysten intressit. Luomuviljelyn lähtökohtana on aina ollut sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vaikutusmahdollisuuksien ja valinnanvapauden pitäminen ihmisillä itsellään. Näin ollen luomuviljely valitsee mielummin viljelijöiden välisen yhteistyön paikallisten kantojen keihttämisessä ja säilyttämisessä kuin jalostustoiminnan ja siemenkaupan luovuttamisen suuryritysten haltuun.

4) Sekin on tunnistettu jo maailmanlaajuisella tasolla, että puheet geenimuuntelun välttämättömyydestä maailman ruokaturvan takaamiseksi ovat liioittelua ja osin myös asian yksinkertaistamista. Päällimmäinen ongelma ruokaturvassa ei ole maatalouden kyky tuottaa tarpeeksi ravintoa. Ongelmat ovat yhteiskunnallisella ja sosiaalisella puolella. Ruoantuotanto toimii tällä hetkellä taloudellisten intressien mukaan eikä sen mukaan, mikä on ihmisten todellinen tarve. Tähän ongelmaan geenimuuntelu ei ole vastaus, päin vastoin se keskittää yhä enemmän valtaa niille, joilla sitä jo on, monikansallisille yhtiöille, pois niiltä jotka sitä eniten tarvitsisivat, maapallon köyhiltä.

5) Geenimuuneltujen, niin kuin kaikkien uuselintarvikkeiden, turvallisuustestaukset ovat kalliita ja vaativat muun muassa eläinkokeita. Lisäksi tarvitaan asiantuntijoiden ja virkamiesten joukko vakuuttamaan ihmisille, että kaikki on kunnossa ja tuotteita voi syödä rauhassa. Vallalla on se henki, että ihmiset ovat tietämättömiä eivätkä ymmärrä omaa parastaan. Tällaista kontrollia ja asiantuntijavaltaa ihmiset eivät halua.

6) Luomu tarjoaa ihmisille sellaista ruokaa, jonka ihmiset itse voivat kokea turvalliseksi ja terveelliseksi. Ruokaa, joka on tuotettu luontoa kunnioittaen ja eettisesti. Ruokaa, jossa lähtökohtana on kokonaivaltainen ajattelutapa ja niin ihmisen kuin luonnonkin hyvinvointi. Nämä perustelut eivät nojaa tieteelliseen faktaan vaan ihmisen omaan kokemusmaailmaan.

Teksti on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.

Posted in Luomu | Tagged , | Leave a comment